Makkareiden ikkunat ja etuterassi |
Joten oli suuri ilo huomata, että palaute otettiin tosissaan ja jo alkoi tapahtua. Työmaalle hankittiin lisätyövoimaa ja yskähtelystä johtunutta viivettä alettiin kuromaan kiinni - ja sitä todellakin tehtiin. Nimittäin valmiiksi saatiin melkein koko ensimmäisen kerroksen seinät! Todella hienoa ja talo hahmottuu taas aivan eri tavalla.
Tärkeintä oli saada työmaa taas rullaamaan ja nyt vaikuttaa aikataulu sekä etenemä positiiviselta, niin ne asiat voivat muuttua.
Takapihalle päin |
Tästä jatketaan nyt sitten lattiavalujen valmisteluilla ja välipohjan materiaaleja odotellen - välipohjan ontelolaatoissa kestää hetki, mutta niitä päästään asentamaan jo 21. päivä tätä kuuta.
Vau, mieletön tahti! Ja ontelolaatatkin kohta paikoillaan, se on kyllä yksi hieno virstanpylväs.
VastaaPoista