keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Edistystä

Viimeksi oli hermo tiukalla, ja onhan se toisaalta edelleen, mutta vain siitä syystä että yrittää jotenkin muistaa kaiken ja saada aikataulut mahdollisimman hyvään jamaan. Nimittäin sitten viime kerran on tilanne grynderin kanssa parantunut huomattavasti, olemme käytännössä päässeet sopuun laskutukseen liittyvistä asioista ja heille kaikki kunnia siitä, että tämän kaiken keskellä työt ovat edenneet kohteessa hyvin. Heilläkin on halua saada kohde valmiiksi nopeasti, jotta he voivat siirtyä täysimääräisesti uuteen kohteeseen. Ja toisaalta kuten sanottu, niin töiden osalta ei ole ollut missään kohtaa juurikaan huomautettavaa ja selvästi porukka on myös täysin ylityöllistettyinä.

Mutta paljon ollaan saatu aikaan sitten viime kerran - ainakin seuraavat ja paljon pikkusälää päälle;
1. Terassit on alakertaan valettu (etuterassi ja sisääntulo, kuvat alla)
2. Yläterassi on raudoitettu valuja varten
3. Sähkökaapelointi on alkanut ja onkin jo hyvässä vauhdissa
4. Vesimittari on asennettu
5. Lattioita on hiottu ja työstetty pintakäsittelyvalmiuteen
jne

Ja tällä viikolla vielä tarkistetaan betonin kosteuden tila, saatetaan saada pellit paikoilleen, tehdään koolaukset alkerran terasssin ontelolaattaan alaslaskua varten ja työstetään todenteolla lattioita märkätilojen osalta pintakäsittelykuntoon. Ensi viikolla olisi sitten edessä puhallusvillat yläpohjaan, sähkökaapeloinnin valmistuminen, seinien tasoittamisen aloitukset ja ilmeisesti yläkerran terassin tekeminen.

Tässä taas muutamat otokset etenemään liittyen;







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti