Näytetään tekstit, joissa on tunniste valut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Edistystä

Viimeksi oli hermo tiukalla, ja onhan se toisaalta edelleen, mutta vain siitä syystä että yrittää jotenkin muistaa kaiken ja saada aikataulut mahdollisimman hyvään jamaan. Nimittäin sitten viime kerran on tilanne grynderin kanssa parantunut huomattavasti, olemme käytännössä päässeet sopuun laskutukseen liittyvistä asioista ja heille kaikki kunnia siitä, että tämän kaiken keskellä työt ovat edenneet kohteessa hyvin. Heilläkin on halua saada kohde valmiiksi nopeasti, jotta he voivat siirtyä täysimääräisesti uuteen kohteeseen. Ja toisaalta kuten sanottu, niin töiden osalta ei ole ollut missään kohtaa juurikaan huomautettavaa ja selvästi porukka on myös täysin ylityöllistettyinä.

Mutta paljon ollaan saatu aikaan sitten viime kerran - ainakin seuraavat ja paljon pikkusälää päälle;
1. Terassit on alakertaan valettu (etuterassi ja sisääntulo, kuvat alla)
2. Yläterassi on raudoitettu valuja varten
3. Sähkökaapelointi on alkanut ja onkin jo hyvässä vauhdissa
4. Vesimittari on asennettu
5. Lattioita on hiottu ja työstetty pintakäsittelyvalmiuteen
jne

Ja tällä viikolla vielä tarkistetaan betonin kosteuden tila, saatetaan saada pellit paikoilleen, tehdään koolaukset alkerran terasssin ontelolaattaan alaslaskua varten ja työstetään todenteolla lattioita märkätilojen osalta pintakäsittelykuntoon. Ensi viikolla olisi sitten edessä puhallusvillat yläpohjaan, sähkökaapeloinnin valmistuminen, seinien tasoittamisen aloitukset ja ilmeisesti yläkerran terassin tekeminen.

Tässä taas muutamat otokset etenemään liittyen;







perjantai 2. maaliskuuta 2018

Maaliskuu

Maaliskuuksihan tuo näytti jo vaihtuvan, työmaalla ei ole pahemmin suunnitellusta poikkeavaa tapahtumaa ollut ja tietenkin hyvä niin. Työt ovat siis liki edenneet suunnitellusti, mutta pakkanen on aiheuttanut valujen valmisteluissa vähän viiveitä, mutta alakerta saatiin plussalle lämppäreillä, niin valujen valmistelussa ollaan päästy eteenpäin. Putkifirma (Spigot) aloitti työt keskiviikkona ja tekee mm. merkkauksia ja roilotuksia sekä sitten tietty putkitukset ennen valuja.

Valujen osalta on suunniteltu seuraavaa;
- Alakerta vk10
- Portaat vk11
- Yläkerta vk12
- Terassien pintavalut vk??

Toivottavasti näissä pysytään. Talotoimittaja arvioi, että pinnoitustyöt sisällä voi aloittaa toukokuussa, joka on nyt myös tekijälle annettu alustavana aikatauluna. Ja muutenkin kohta on käsissä projektin vaikeimmat aikataulutukset, kun pitää alkaa tosissaan sovittelemaan usean toimijan töitä yhteen ja oikeaan järjestykseen, ja niin että aikaa menisi hukkaan mahdollisimman vähän. Nyt on sentään ideaa siitä, että missä järjestyksessä työt pitää saada eteenpäin.

Mutta ei siis ihmeitä, ohessa muutamia tunnelmakuvia;

Yläkerran kylppäri; roilotukset tehty

Terassin kattoa

Yläkerta, ruokatilan puoleiset ikkunat

Läpivienti välipohjassa