sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Viikonlopun antia

Viikonloppuna ja perjantaina tapahtui mukavasti. Peltejä väännettiin paikoilleen, tasoitetyöt lähtivät käyntiin ja vedeneristys eteni. Tavoitehan oli saada vedeneristys kokonaan tehtyä, mutta tasoitus toi tiloihin niin paljon pölyä, että vedeneristystä ei ollut järkevää tehdä samaan kerrokseen kuin missä tasoitettiin. Joten vedeneristys tehdään loppuun ensi viikonloppuna.

Ohessa kuvakollaasia viikonlopun etenemästä;

Ikkunapellit on saatu paikoilleen, vain muutamat pellit vielä uupuvat, mutta sitten on valmista;


Vedeneristystyöt lähtivät hyvin liikkeelle, ohessa valmiina yläkerran 2krs WC:n lattia;


Tasoitetyöt alkoivat alakerrasta, ohessa makuuhuoneen seinää. Tähän tulee vielä toinen kerros ja hionta ennnen maalausta;


Yläkerran kylpyhuone ja sauna eteni myös pintojen osalta, kaatoja piti korjata ja vedeneristystä saatiin yksi kerros laitettua;


Työnalla...eteisen kuitulaastitus kesken. Todella pölyistä ja sotkuista touhua;

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti