tiistai 15. toukokuuta 2018

Betoni on...

Kuivaa! Alakerrassa betonivalun paksuus on 10cm ja yläkerrassa 8cm. Alakerta on kuivunut kymmenen viikkoa ja yläkerta kahdeksan, eli optimaalisissa olosuhteissa kuivaa olisikin voinut jo olla, mutta meidän olosuhteet eivät kyllä olleet kuivumiselle oppikirjan mukaiset, koska emme pitäneet talvella kovinkaan kovia lämpöjä talossa päällä. Mutta mittaaja aprikoi, että hyvä tuuletus sekä kuivat pakkaskelit ovat myös kuivanneet betonia nopeasti ja nyt tietty vuoden parhaat kuivumiskelit parin viime viikon aikana siihen päälle. Mittauksien teettämisen osalta täältä iso suositus Anthus Service Oy:n suunnalle.

Kuitenkin tämä on todella iso juttu, nyt töitä voi jatkaa turvallisesti eteenpäin ja ensimmäiset varsinaiset pinnoitustyöt onkin jo tehtynä, kun kodinhoitohuoneesta on maalämpöpumpun ja IV koneen alusta vesieristetty.

Tälläkin viikolla on onneksi tapahtumaa vaikka kuinka paljon vielä edessä;
- Puhallusvilla yläpohjaan
- Yläkerran terassivalu
- Alaslaskujen viimeistelyt ja levytys
- Sähkökaapelointi (valmis)
- Tasoitus ja maalaustöiden aloitus 

Ensi viikon näkymiä;
- Työmaakoppi viedään pois
- Viimeistelevät maatyöt
- Maskin tekeminen loppuun, toivottavasti
- Mitoilla käyvät keittiötoimittaja (Puustelli) ja terassilasien toimittaja (Lasitehdas)
- Tasoite -ja maalaustyöt valmistuvat

Eli paljon tapahtuu. Vajaan parin viikon päästä tulee myös vedeneristäjä kaikkiin tiloihin ja heti perään tulisi sitten betonilattian tekijä. LVI puolta pitää vielä selvittää, lämmön kytkennän ja jätevesipumppaamon toiminnallisuuden osalta erityisesti.

Löydettiin myös firma tekemään kaikkia pieniä viimeistelytöitä, joten siltäkin puolelta tilanne on paremmassa hallinnassa. Päägryneri alkaa olla täysin valmis osaltaan ja siitä merkkinä vievät tosiaan työmaakoppinsa pois ensi viikolla.

Mutta etenee! Teoriassa jos kaikki menisi kuin vettä vaan, niin tuohon voisi olla sisältä asuttavassa kunnossa kesäkuun lopussa, mutta pitäydytään nyt kuitenkin edelleen siinä elo-syyskuu tavoitteessa.



1 kommentti:

  1. Paljon meilläkin on vielä tekemistä. Jätevesipumppaamo saatiin paikoilleen eli jotain kyllä tapahtuu. En malta odottaa, että pääsemme muuttamaan omaan kotiimme.

    VastaaPoista